Mitä on asbesti

Asbestilla tarkoitetaan kuitumaisia silikaattimineraaleja, joille on yhteistä hyvä mekaaninen ja kemiallinen kestävyys sekä pölyävyys käsiteltäessä. Asbesti aiheuttaa syöpää. Asbestikuidut läpäisevät pienuutensa vuoksi hengityselinten suojamekanismit ja varastoituvat keuhkoihin pysyvästi. Mitä enemmän asbestille altistuu, sitä suurempi riski on sairastua syöpään. Altistuminen asbestille aiheuttaa oireilua yleensä vasta kymmenien vuosien (20-30 vuotta) kuluttua altistumisesta.

Asbestia on käytetty mm. keramiikan valmistuksessa jo useita tuhansia vuosia sitten. Sekoittamalla asbestia saveen saatiin aikaiseksi ohutseinäisiä ja aikaisempaa paremmin tulta kestäviä astioita. Teolliseen tuotantoon asbesti tuli sata vuotta sitten. Kaivoksia perustettiin Kanadaan ja Venäjälle. Suomessa Tuusniemen Paakkilassa toimi asbestikaivos 1918-75. Asbestia pidettiin rakentamisen ihmeaineena: se kestää hyvin tulta, kosteutta, happoja ja emäksiä. Aineen käyttö rakennusmateriaalina oli huipussaan 1960-70-luvuilla. Asbestin käyttöä alettiin rajoittaa Suomessa vuonna 1976. Vuonna 1988 asbestin käyttö rakennusmateriaaleissa lopetettiin ja säädettiin luvanvaraiseksi. Silloin asbestin käyttö väheni huomattavasti. Maailman suurin asbestin viejä, Kanada, rahtaa edelleen vuodessa 330 000 tonnia asbestia Etelä-Amerikkaan ja Aasiaan. Vuotuinen vienti vastaa määrää, joka on Suomessa käytetty koko asbestin teollisen käytön aikana. Myös Venäjällä asbestin käyttö jatkuu.

Vuonna 1994 asbestin käyttö Suomessa kiellettiin kokonaan sen syöpähaitallisen vaikutusten vuoksi. Rakennustyön turvallisuudesta annettiin valtioneuvoston päätös (629/94). Päätös tuli voimaan 1.10.1994. Asbestityöstä annettiin valtioneuvoston päätös (1380/94). Tämä päätös tuli voimaan 1.4.1994.

Asbestia voi olla ennen vuotta 1988 Suomeen rakennetuissa kiinteistöissä esim. ilmanvaihtolaitteistoissa, putkien eristysmateriaalina, julkisivuissa, lattioissa, katoissa ja sisäverhouslevyissä. Asbestia on käytetty runsaasti myös rakenteiden palosuojauksissa ja äänieristyksissä. Myös rakennustarvikkeissa kuten esim. tasoitteissa, liimoissa ja maaleissa voi olla asbestia.

Ainoa keino ehkäistä asbestisairauksia on altistumisen välttäminen. On kuitenkin korostettava, ettei asbestipelkoon kotiolosuhteissa ole aihetta. Sairastumiseen tarvitaan yleensä työssä tapahtuva toistuva, pitkäkestoinen ja vielä kohtalaisen voimakas altistuminen. Kotisaunojen asbestilevyt voi siis rauhallisin mielin jättää paikoilleen.

Ote työterveyslaitoksen julkaisusta; TIEDOTE 33/2003 Helsinki, 17.11.200, Julkaisuvapaa 17.11.2003. Asbestin aiheuttamia sairauksia ilmoitettiin 588 eli 2 % enemmän kuin vuonna 2001. Asbestin aiheuttamiksi ilmoitettuja syöpiä oli 25 % enemmän ja asbestooseja sama määrä kuin edellisenä vuonna. Asbestialtistumista rajoittavista toimenpiteistä huolimatta vakavia asbestisairauksia on odotettavissa vielä 2010-luvullakin. Asbestisairauksia on aiheutunut Suomessa erityisesti telakka- ja rakennustyöstä.

.......... - .......... - .......... - .......... - .......... .......... - .......... - .......... - .......... - .......... .......... - .......... - .......... - .......... - .......... .......... - .......... - .......... - .......... - ..........